maanantai 23. kesäkuuta 2014

Lukumaraton-kooste


Olin mukana Blogistanian kesälukumaraton III:ssa 19.6.2014 ja sain luettua yhteensä 555 sivua. Olen iloinen, että päätin kokeilla lukumaratonia, koska päällisin puolin maraton meni osaltani oikein mukavasti. Näin jälkikäteen kyllä tulee mieleen asioita, jotka olisi voinut tehdä paremmin. Tässä valmistelupostaukseni ja tässä lukumaratonin päivittyvä postaus.

Olin kasannut valmiiksi pinon kirjoja, jotka kiinnostivat minua tai olivat minulla kesken. Olin ajatellut kuunnella äänikirjaa polkiessani töistä kotiin maratonpäivänä, tekeväni nopeasti jotain yksinkertaista ruokaa ja valitsevani isosta pinosta jonkin kirjan ja rauhoittua juhannuksen kotona. Suunnitelmani kuitenkin muuttuivat heti alkuunsa. En viettäisi juhannusta kotonani, vaan minut napattaisiin autolla töistä suoraan juhannuksen viettopaikkaamme. Tämä toi ongelmia sekä ruuanlaiton, kirjapinon sekä teknologian kanssa.

Mikä meni hyvin

En viettänytkään lukumaratonia kotona, mikä osottautui hyväksi suunnitelmanvaihdoksi. Kun en ollut kotona, ylimääräiset asiat eivät häirinneet keskittymistäni. Minulla ei ollut läppäriäni mukana, joten Netflix tai muu internetin maailma ei pystynyt houkuttelemaan minua. Vaikka ulkona oli suurimman osan ajasta huono sää, pääsin kuitenkin lukemaan lasitetulle parvekkeelle, missä raikasta ilmaa riitti. Pelkäsin lukevani vain lastenkirjoja, mutta sain luettua myös yhden romaanin, H. G. Wellsin Aikakoneen, vaikka eihän se paksu ollutkaan. Läppäristä huolimatta sain päivitettyä muutaman kerran etenemistäni ja tsempattua muita. Pystyin ottamaan maratonin rennosti, minulla ei juurikaan ollut suorituspaineita. Sain myös päivitettyä kirjabingoani, mistä olen iloinen.

Mikä meni huonosti

Koska en viettänytkään lukumaratonia kotona, pystyin ottamaan hätäisesti vain 1/3 kirjapinostani mukaan ja vaihtoehtoni vähenivät kummasti. Luin torstai-iltana lähinnä vain lyhyitä lastenkirjoja -- ja koska ne olivat lyhyitä minusta tuntui, etten päässyt ollenkaan lukemisen makuun. En saanut "flowta" päälle kuin vasta seuraavana päivänä. Luin liian monta lyhyttä kirjaa peräjälkeen; minun olisi kannattanut säästää niitä esim. Aikakoneen lukemisen tauoille. Koska oli juhannus, nopean ruuanlaiton sijasta grillasimme ja kävimme saunassa, mikä vei rutkasti aikaa lukemiselta. Sauna sai minut myös väsymään nopeammin. Ensikerralla taidan jättää lukumaratonin välistä, jos se on päällekkäin tällaisen juhlapäivän kanssa. Minulla ei ollut omaa läppäriäni mukana, mikä tietysti antoi enemmän rauhaa lukemiseen, mutta se hankaloitti päivittämistä ja muiden maratoonareiden seuraamista. Älypuhelimeni sai minut hulluksi, kun ei antanut minun päivittää postaustani. Ensikerralla tarkistan, että läppäri on lähettyvillä -- minulle lukumaraton kuitenkin edustaa lähinnä yhteisötapahtumaa, se on yksi lukumaratonin kivoista piirteistä. Epäilen onnistuisiko minulta maratoonaaminen yksin.

__________________________

Huonot puolet näyttävät pidemmältä listalta, mutta kaikin puolin lukumaraton meni osaltani hyvin. Ei jäänyt paha maku suuhun ja ehdottomasti aion kokeilla tätä uudelleen. Tämä oli hyvä muistutus minulle, että kirjaa voi myös lukea keskellä päivää -- aina ei tarvi odottaa sinne nukkumaanmenoon.

__________________________

En jaksa kirjoittaa lukemistani lukumaraton-kirjoista erikseen, joten tässä niistäkin lyhyet koosteet:

William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo (2013) / The Fantastic Flying Books of Mr. Morris Lessmore (2011),Tammi, 
Olin iskenyt silmäni tähän kuvakirjaan eräällä kirjakauppareissullani. Ihastuin kuvituksiin heti. Kirja vapautui kirjastosta juuri sopivasti maratonia varten, joten pakkohan tämä oli lainata. Kirja kertoo kauniin tarinan tarinoita rakastavasta Morris Lessmoresta ja tämän kirjaystävistä. Kirja oli kaunis kaikinpuolin, mutta nähtyäni Oscarin voittaneen lyhytanimaation, johon kirja perustuu, en voinut antaa kirjalle täyttä viittä tähteä. Pakko sanoa, että lyhytanimaatio toimi kohdallani paremmin; sävellys voitti minut puolelleen. Tällä rastin kirjabingosta kohdan "Lastenkirja".

Thorarinn Leifsson: Iskän salaisuus - kirja lapsille joilla on ongelmavanhemmat (2010) / Fars store hemmelighed (2009), Idun,  
Kuulin tästä kirjasta täysin sattumalta, mutta lasten-/nuortenkirja joka kertoo kannibaali-isästä oli pakko saada käsiin. Kirjan kieli oli tönkköä ja liiottelua oli hieman liikaa, mutta karmiva kuvitus sopi hyvin tarinaan. Vaikea sanoa, onko tästä kirjasta apua ongelmavanhempien lapsille, mutta minusta lukeminen oli ihan jännittävää. Pakko kuitenkin sanoa, että en olisi antanut tälle noinkaan monta tähteä, jos tarinan alkuasetelma ei olisi noin radikaali ja uusi. Tällä rastin kirjabingosta kohdan "Lainattu kirja" (jos tähän siis sopii kirjastosta lainattu kirja?).

Darren Shan: Friikkisirkus -manga (2013), Sangatsu Manga, 
Olen kuullut Darren Shanin kirjoista, näinpä pätkänkin vuoden 2009 elokuvasta. Kuitenkaan hänen kirjansa eivät ole minua hirveämmin kiinnostaneet. Käsittääkseni manga poikkeaa hieman alkuperäisestä -- niin tai näin, se ei kuitenkaan saanut minua innostumaan tarinasta, vaikka hyviä ideoita siellä toki oli. Piirrostyyli oli välillä karkeaa ja juonen kulku oli tökkivää. Saattaisin pitää kirjasta, mutta minusta tarina kuulostaa melko keskinkertaiselta. Jätän siis tämän tarinan tähän; kirjana, mangana, elokuvana.

H. G. Wells: Aikakone (1917) / The Time Machine (1985), Gummerus, 
Jostain nappasin tämän Goodreadsin lukulistalleni, josta sen sitten bongasin maratonia varten sen lyhyyden vuoksi. Kirjassa Aikamatkaaja matkustaa tulevaisuuteen vuoteen 802 701. Siellä hän tapaa kaksi kansaa; maan päällä asuvat eloit ja maan alla asuvat morlokit. Tarinan idea on todella mielenkiintoinen, varsinkin kun miettii milloin tämä julkaistiin, mutta kirjaa oli raskasta lukea. Minulla oli vieläpä v. 1917-painos, mikä vilisi vanhahtavia sanoja. Tietysti se jollain tavalla loi myös tunnelmaa. Yleisesti idea oli hyvä, mutta toteutus keskinkertainen. Tällä rastin kirjabingosta kohdan "Klassikko".

Ville&Aino Tietäväinen: Vain pahaa unta (2013), WSOY, 
Harmittelin, ettei tämä voittanut viime vuonna Juniori Finlandiaa, olisi minusta sen ansainnut. Tämä oli oikein ihastuttava, tekisi niin mieli ostaa tämä jollekin sukulaislapselle. Vaikea kylläkin arvioida minkäikäiselle tämä sopisi, jotkut kuvat oli aika pelottavia! Kuvitus oli kyllä tämän kirjan vahvuus; Villen ja Ainon yhteispiirrokset olivat upeita. Tällä rastin kirjabingosta kohdan "Palkittu kirja" (voitti Tulenkantaja-palkinnon vuonna 2014).


2 kommenttia:

  1. Minulla jäi harmittavasti maraton väliin, enkä tiedä sopiiko toinenkaan päivä minulle. En ole maratoonia koskaan kokeillut, mutta näitä katsauksia lukiessa kiinnostus kokeiluun on noussut. Ehkä uskaltaudun yksinäni vaikka 12h maraan. Vaikka jotain loppurutistusta bingoon. Sinulla onkin mukavasti rasteja - ja minä ainakin laitoin kirjastolainan 'lainattu' ruutuun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan jättää tämän kesän toisen maratonin välistä. Mutta jatkossa aion kyllä kokeilla uudestaan! Itseasiassa minäkin ajattelin, että 12h maraton voisi ihan hyvin onnistua, vaikka täysmaraton kuulostaakin liian vaikealta yksin. Bingo mielessä auttaisi varmasti kestämään.
      Noniin hyvä, etten ole aivan väärin ymmärtänyt bingoa :)

      Poista