maanantai 30. joulukuuta 2013

Patricia C. Wrede: Lohikäärmeen prinsessa (1990)

Lohikäärmeen prinsessa, Lumotun metsän kronikat #1 (2001) / Dealing with Dragons, Enchanted Forest Chronicles #1 (1990)
WSOY
267 s.
kieli: suomi
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

"Lehmusmetsän suuri kuningaskunta sijaitsi Aamun vuorten itäpuolella, maassa arvostettiin suuresti filosofeja ja luku viisi oli muodissa."

Tämänkin kirjan löysin yllättäen jostain blogista... Näin kylläkin vain kirjankannen ja nimen, ja päätin lainata kirjan niiden perusteella. Jostain syystä kuitenkin välttelin kirjan aloittamista hyvin pitkään, kunnes kirjasto ilmoitti että palautuspäivä on viikon päästä enkä voi enää uusia sitä. Otin siis itseäni niskasta kiinni ja päätin kokeilla lukemista edes parin sivun ajan. Yllätyinkin suuresti, kun minulle selvisi, että kirja oli hauska. Fantasiakirja, joka on hauska? Enpäs ollut aikaisemmin sellaiseen törmännytkään (en ole lukenut Terry Pratchettin kirjoja, nehän ovat kuulemma humoristisia?). Kun jo ensimmäisestä sivusta lähtien teksti oli tällaista

"Hänelle opetettiin hyvin paljon hovin seurustelutapoja siitä miten tuli niiata vierailevalle prinssille siihen kuinka kovaäänisesti sopi kirkua, jos tuli jättiläisen ryöväämäksi. (Lehmusmetsässä oli vielä silloin tällöin ongelmia jättiläisten kanssa.)"

en vain voinut lopettaa lukemista. Olin nähtävästi kaivannut tällaista rentoa kirjaa, kun lukeminen ei tätä ennen ollut onnistunut taas vähään aikaan -- ja tämän kirjan luin kahdessa illassa!

Lohikäärmeen prinsessa kertoo siis nuoresta prinsessasta nimeltään Cimorene, jolla on tumma tukka -- toisin kuin vaaleatukkaisilla sisarillaan, ja joka ei halua mennä prinssin kanssa naimisiin -- toisin kuin sisarensa. Hän ei halua opiskella "kunnollisen prinsessan tapoja" vaan opiskelee salaa taikuutta, kokkaamista ja miekkailua. Kun kuitenkin edessä on pakkonaittaminen, Cimorene päättää ottaa sammakon neuvosta vaarin ja päätyy pyytämään lohikäärmeiltä töitä. Hänestä tulee siis ensimmäinen vapaaehtoinen lohikäärmeen prinsessa, joka ei halua tulla prinssin pelastamaksi (ja sen monet prinssit yllätyksekseen pääsevät kuulemaan).

Tarina oli kuin satu, jota oli venytetty. Niin kuin saduissa, asioita ei hirveästi selitellä, ne ovat niinkuin ovat. Tarina käytti hyväkseen paljon tuttuja tapahtumia saduista, nauroi niille ja vähän myös itselleen. Toisella lukukerralla jotkut epäjohdonmukaisuudet ja toistot saattaisivat ärsyttää, mutta ainakin tällä kertaa kirja sai minut hymyilemään ja nauttimaan tarinasta. Hiukan nostelin kyllä kulmia sille, että Cimorene valittaa koko kirjan ajan, ettei halua kenellekään prinssille vaimoksi, mutta silti mielellään kokkaa ja siivoaa lohikäärmeelle.

Kirja löytyi kirjastosta lasten- ja nuortenosastolta, mutta voin suositella tätä myös vanhemmille, jos kaipaa luettavakseen kevyttä fantasiaa.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Bill Willingham: Fables, The Deluxe Edition Book One (2009)

Fables, The Deluxe Edition, Book One (2009) [originally published in single magazine for as FABLES 1-10 (2002, 2003)]
Vertigo Comics
248 s.
kieli: englanti
mistä minulle: kirjastosta.
arvosana: 

Törmäsin tähän sarjakuvaan aikoja sitten jossain kirjablogissa ja innostuin siitä heti. Olen aina pitänyt saduista ja niiden eri versioista, joten tämäkin luonnollisesti alkoi kiinnostaa minua. Satumaailman hahmot ajettu kodeistaan asumaan New Yorkiin? Kutkuttavaa!

Tämä Deluxe-versio sisältää kaksi eri tarinaa, vaikkakin taustatarina pysyy samana. Ensimmäisessä Bigby Wolf aka Iso Paha Susi alkaa selvittää veristä mysteeriä, joka löytyy Lumikin siskon Ruusunpunan asunnosta. Toisessa Lumikki menee rutiinitarkastukselle Farmille (paikka, jossa eläinhahmoiset satuhahmot asuvat), mutta joutuu jäämäänkin sinne pidemmäksi aikaa järkyttävien tapahtumien vuoksi. Ensimmäinen tarina oli vähän tylsä, perus etsivätarina, joka ei hirveästi yllättänyt. Toinen tarina miellytti minua enemmän ja monet tutut hahmot yllättivät minut uusilla persoonillaan.

Henkilöinä toimivat satuhahmot, mutta selkeästihän tämä on aikuisten sarjakuva. Ronskia huumoria piisaa, kun heitetään läppää Lumikista ja seitsemän kääpiön haaremista tai kun Pinocchio valittelee seksin puutteesta. En tiedä muista, mutta minusta tätä sarjakuvaa oli hauska lukea jo sen vuoksi, että se vilisi tuttuja satuhahmoja. Oli hauska arvata kuka hahmo esiteltäisiin seuraavaksi ja millainen tämä hahmo olisi. Juonikuvioiltaan tarinat eivät vetäneet jalkoja altani, mutta ehkä niin käy jatko-osien parissa.




En ole pitkään aikaan lukenut länsimaisia sarjakuvia, joten jouduin vähän niesleskemään tällaista amerikkalaista (?) piirrostyyliä. Kappaleiden välillä olevat taiteellisemmat välipiirrokset kuitenkin miellyttivät silmää.




Yksi selkeä miinuspuoli tässä painoksessa kuitenkin oli. Mitä pidemmälle luin, sitä enemmän alkoi ärsyttää sanojen korostaminen. Valehtelematta jokaisessa puhekuplassa (ok, muutamaa lukuunottamatta) oli vähintään yksi sana boldattu. En tiedä mikä tarkoitus tällä oli, mutta minua se ainakin häiritsi paljon. Kun luen puhekuplia mielessäni, painotan korostettua sanaa mielessäni (eikös niillä olekin tarkoitus saada vivahteita puheeseen?), joten sanojen painottaminen vähän väliä teki lukemisesta ärsyttävää.

P.S. Tähän sarjakuvaan perustuen ilmestyi vastikään point-and-click-tyylinen peli nimeltään The Wolf Among Us, jossa pelataan Bigby Wolfilla. Kokeilin peliä vain vähän, mutta hyvältä vaikutti! Aion ostaa sen, kun löydän aikaa pelaamiseen.